Tiedotteet


NÄYTTELYTIEDOTTEET
2.6.2010 Erittäin salainen avausvaroitus
14.5.2010 Vankilan puutarhassa
7.5.2010 Päästä päähän Lappeenrannassa
5.5.2010 Numero johon soititte... Pieksämäen Poleenissa
10.3.2010 ERITTÄIN SALAINEN kesänäyttely

2.1.2010 Mutta mihin suuntaan Varkauden kirjastossa
29.11.2009Manual Tampereen Työväenmuseo Werstaalla,doc.
 Valtakunnallinen Kulttuurin kiertotie -näyttelykiertue pdf


JULKAISUTIEDOTTEET

18.3.2009 Naakankakkaa, lintuja loruina lapsille, varttumisesta viisaasti vanhemmille doc

1.3.2009 RIIMILEIKKIÄ, Limerikkirunoja Suomesta pdf
16.11.2008 Ihmisen osa -aforismikirja pdf

     

Varoitus!

Haihatuksen Erittäin salainen kesänäyttely avautuu 13.6.

Joutsalaisen taidelaitos Haihatuksen yhdestoista kesänäyttely Erittäin salainen on ihan sensaatiolehtien lööppikamaa. Nännejä vilahtelee, talvisotaa muistellaan ja poliitikkoja pilkataan. Maan tavan mukaisesti.

Tämän kesäisen taiteilijakaartin mielestä hyvinvoinnilla on myös kääntöpuolensa; aurinko ei aina paista vaan luntakin tulee ja ihminen oksentaa. Sen verran vielä on perinteistä kesänäyttely-häpyä kuitenkin jäljellä, että ihan rankimmat politiikan satiirit on sensuroitu erilliseen Suljettuun osastoon, jonne pääsee ainoastaan erikseen avainta pyytämällä.

Avajaisissa 13.6. esiintyy performanssitaiteilija Kirsi Pitkänen, joka on tänä keväänä ansainnut paljon huomiota esittäessään performanssia suuren kuplan sisällä Shanghain maailmannäyttelyn artistioppaana. Lööpissä voisi siis lukea vaikka Suoraan Shanghaista!, tai Puhkeaako Haihatuksessa erittäin salainen kupla?

Erittäin Salainen -näyttelyyn osallistuu 27 taiteilijaa:

Raimo Auvinen (Joutsa), Tonja Goldblatt (Turku), Veli Granö (Porvoo) & Jarmo Ylänen (Helsinki), Jaakko Heikkinen (Liminka), Johannes Heinonen (Nokia), Heikki 'Morgan' Hämäläinen (Sysmä), Jonna Johansson (Helsinki), Juan Kasari (Helsinki), Mauri Korhonen (Suonenjoki), Ari Liimatainen (Äänekoski)& Matti Rasi (Jyväskylä), Outi Markkanen (Konnevesi), Marja Mattlar (Hartola) & Rafael Lamas (Barcelona), Merja Metsänen (Joutsa), Kirsi Pitkänen (Kuopio), Pekka Purhonen (Lahti), Margarita Rosselló Ramón (Turku), Sauli Sormunen (Hankasalmi), Maria Stereo (Sahalahti), Marko Suomi (Orimattila), Pekka Suomäki (Jyväskylä), Kalle Turakka Purhonen (Helsinki), Pauliina Turakka Purhonen (Helsinki),Tiina Vehkaperä (Kankaanpää),Vesa Väänänen (Heinola)

 

ERITTÄIN SALAINEN, Taidelaitos Haihatus, Jousitie 70, Joutsa, 14.6.-15.8.2010 päivittäin klo 11-18, myös juhannuksena.

Avajaiset 13.6. klo 14 TERVETULOA!


Vankilan puutarhassa
Haihatuksen Kulttuurin kiertotie Keravalla

Kesänäyttelystään tunnettu joutsalainen taidelaitos Haihatus juhlistaa kymmenvuotista taivaltaan valtakunnallisella Kulttuurin kiertotie -näyttelykiertueella ja vie näyttelyn viiteentoista erilaiseen paikkaan eri puolille maata. Samaa näyttelyä ei kierrätetä, vaan jokaiseen paikkaan rakennetaan oma näyttelynsä. Vuosi sitten alkanut kiertue on kulkenut kuuden maakunnan alueella ja viimeisenä on nyt vuorossa Uusimaa. Vankilan puutarhassa -näyttely 14.5.-13.6.2010 esittelee taidetta seitsemältä Haihatuksen kiertuetaiteilijalta Keravan vankilan puutarhassa.

Vankilan puutarha on ristiriitainen sanapari, kolkko ja kaunis, kahlittu ja vapaa. Näyttely on paikkansa mukaisesti ristiriitaisia tunteita herättävä, vihainen mutta hauska. Kyseessä ei ole puutarhakoriste-näyttely, vaan tärkeilemättä vakavasti asioihin kantaaottava nykytaiteen näyttely. Vankila on tärkeä osa toimivaa yhteiskuntaa, puutarha on vankilan toimiva osa ja taide toimii ihmisten keskuudessa missä tahansa.

Keravan vankila sijaitsee vanhan Lahdentien varrella, 30 kilometriä Helsingistä. Näyttely sijoittuu vankilan puutarhaan, jonne vankilan ulkopuolisella yleisöllä on vapaa pääsy. Samaan aikaan siellä on kesäkukkien myynnin sesonki.

Taiteilijat:

Raimo Auvinen (Joutsa), Heikki ”Morgan” Hämäläinen (Sysmä), Outi Markkanen (Konnevesi), Merja Metsänen (Joutsa), Kalle Turakka Purhonen (Helsinki), Pauliina Turakka Purhonen (Helsinki) ja Vesa Väänänen (Heinola).

Kulttuurin kiertotie – Vankilan puutarhassa
14.5. - 13.6.2010 ma-pe 8-19, la-su 9-17
Lehdistötilaisuus 14.5.2010 klo 12.00
Keravan vankilan puutarha, Lahdentie 711, Kerava

 

Haihatuksen Kulttuurin kiertotie Pieksämäellä
Numero johon soititte...Kulttuurikeskus Poleenissa

Kesänäyttelystään tunnettu joutsalainen taidelaitos Haihatus juhlistaa kymmenvuotista taivaltaan valtakunnallisella Kulttuurin kiertotie -näyttelykiertueella. Kiertue vie yksilöllisen näyttelykokonaisuuden viiteentoista erilaiseen paikkaan eri puolille maata. Se on jo kulkenut Keski-Suomessa, Päijät-Hämeessä, Ylä-Savossa ja Pirkanmaalla, viimeisinä ovat vuorossa Uusimaa ja Etelä-Karjala. Kiertueen kolme viimeistä näyttelyä avataan toukokuussa Pieksämäen Kulttuurikeskus Poleenissa, Keravan vankilan puutarhassa ja Etelä-Karjalan taidemuseon Vihreässä Makasiinissa.

Numero johon soititte... -niminen näyttely on esillä Kulttuurikeskus Poleenissa 6.5. - 6.6.2010. Se esittelee yhdeksän Haihatuksen kiertuetaiteilijan monin eri tekniikoin tekemää nykytaidetta. Vakavasti, mutta huumoria kaihtamatta. Näyttelyn nimi viittaa kommunikoinnin haasteisiin. Yhteys ei aina synny helposti ja silloin on yritettävä hetken kuluttua uudelleen. Taide luo yhteyksiä, se on puhetta ihmiseltä ihmiselle.

Taiteilijat:

Raimo Auvinen (Joutsa), Heikki ”Morgan” Hämäläinen (Sysmä), Mauri Korhonen (Suonenjoki), Outi Markkanen (Konnevesi), Merja Metsänen (Joutsa), Sauli Sormunen (Hankasalmi), Pekka Suomäki (Jyväskylä), Kalle Turakka Purhonen (Helsinki), Pauliina Turakka Purhonen (Helsinki) ja Vesa Väänänen (Heinola).

Näyttelyopastus 11.5. klo 18.00 -18.45. Näyttelyoppaana toimii taidekasvattaja Mervi Riikonen.

Kulttuurin kiertotie – Numero johon soititte...
6.5.-6.6.2010 ma-pe 10-19, la 10-15
Kulttuurikeskus Poleeni, Savontie 13, Pieksämäki
Taidelaitos Haihatus, p. 040 516 1703, www.haihatus.net



Haihatuksen Kulttuurin kiertotie Lappeenrannassa
Taidemuseon Vihreässä Makasiinissa taidetta päästä päähän

Kesänäyttelystään tunnettu joutsalainen taidelaitos Haihatus juhlistaa kymmenvuotista taivaltaan valtakunnallisella Kulttuurin kiertotie -näyttelykiertueella. Sen puitteissa viedään yksilöllinen näyttelykokonaisuus viiteentoista erilaiseen paikkaan eri puolille maata. Kiertue on jo kulkenut Keski-Suomessa, Päijät-Hämeessä, Ylä-Savossa ja Pirkanmaalla, viimeisinä ovat vuorossa Uusimaa ja Etelä-Karjala. Kiertueen kolme viimeistä näyttelyä avataan toukokuussa Pieksämäen Kulttuurikeskus Poleenissa, Keravan vankilan puutarhassa ja Etelä-Karjalan taidemuseon Vihreässä Makasiinissa.

Päästä päähän-niminen näyttely päättää toista vuotta kestäneen kiertueen Lappeenrantaan. Se esittelee kymmenen Haihatuksen kiertuetaiteilijan monin eri tekniikoin tekemää nykytaidetta elokuun alkuun asti. Vihreä Makasiini koettiin erityisen mielenkiintoiseksi näyttelytilaksi, joka haastoi taiteilijoita miettimään koko elämää tien kulkemisena liikennelaulun sanoin; monta vaaraa ompi eessä. Vihreä Makasiini on taiteistettu haihatustaiteilijoiden näkymyksen mukaiseksi nykytaiteen suojatieksi muistuttamaan lavean tien vaaroista. Vakavasti, mutta huumoria kaihtamatta.

Yleisön on mahdollista osallistua näyttelyyn kuvauttamalla itsensä suojelusenkelinä. Pauliina Turakka Purhosen enkelin siivet ovat päälle puettavat, näyttelynvalvoja kuvaa enkelit ja tulostaa kuvat mukaan näyttelyyn.

Päästä päähän -näyttelyssä on yhteensä nelisenkymmentä teosta taiteilijoilta: Raimo Auvinen (Joutsa), Heikki ”Morgan” Hämäläinen (Sysmä), Mauri Korhonen (Suonenjoki), Outi Markkanen (Konnevesi), Merja Metsänen (Joutsa), Sauli Sormunen (Hankasalmi), Pekka Suomäki (Jyväskylä), Kalle Turakka Purhonen (Helsinki), Pauliina Turakka Purhonen (Helsinki) ja Vesa Väänänen (Heinola).

Kulttuurin kiertotie – Päästä päähän
7.5.-1.8. ti-pe 10-17, la-su 11-17
Etelä-karjalan taidemuseo, Vihreä Makasiini, Lappeenrannan Linnoitus

 

Haihatuksen kymmenvuotisjuhlavuosi 2009-2010

 

Takapihantaiteilijoiden näyttelystä monipuoliseksi nykytaiteen taidelaitokseksi kehittynyt Haihatus täyttää kymmenen vuotta. Juhlavuotensa kunniaksi joutsalainen Haihatus tekee yhdessä kannatusyhdistyksensä Haihatuksen Henki ry:n kanssa valtakunnallisen Kulttuurin kiertotie -näyttelykiertueen, jonka pontevana tavoitteena on verkostoituminen kulttuurin kentällä ja maaseudun pienten toimijoiden arvon osoittaminen.

 

Toista vuotta kestävän kiertueen aikana Haihatuksen näyttely viedään yhteensä kolmeentoista erilaiseen paikkaan Keski-Suomessa, Itä-Hämeessä, Ylä-Savossa, Etelä-Savossa, Pirkanmaalla, Etelä-Karjalassa ja Uudellamaalla. Näyttelypaikkoina on perinteisten gallerioiden ja taidemuseoiden lisäksi kyläympäristöä, riihi, vankilan puutarha, vanha höyryvetureiden vedenottotorni ja entinen sähkövoimala. Kuhunkin paikkaan rakennetaan oma näyttelynsä haihatushenkisesti kulttuuria kiertäen.

 

Haihatuksen Merja Metsänen ja Raimo Auvinen kokoavat näyttelyt yhteistyössä näyttelyihin osallistuvien taiteilijoiden kanssa. Taide-, tieto ja huviryväs Morganismi Sysmässä, Heinolan ratapiha-alue ja Galleria Käpy Konnevedellä sisältyvät kiertueeseen itsenäisinä haihatustaiteilijoiden (Heikki ”Morgan” Hämäläinen, Vesa Väänänen ja Outi Markkanen) ylläpitäminä näyttelyinä.

 

Taiteilijat

 

Kiertueelle osallistuvat taiteilijat ovat vuosien mittaan haihatusstatuksensa lunastaneet:

 

Raimo Auvinen; Joutsa, Veli Granö; Helsinki, Heikki "Morgan" Hämäläinen; Sysmä, Mauri Korhonen; Suonenjoki, Outi Markkanen; Konnevesi, Merja Metsänen; Joutsa, Pekka Purhonen; Lahti, Sauli Sormunen; Hankasalmi, Pekka Suomäki; Korpilahti, Kalle Turakka Purhonen; Helsinki, Pauliina Turakka Purhonen; Helsinki, Vesa Väänänen; Heinola

 

Näyttelypaikat

    kesällä 2009
   Juhlavuoden päänäyttelyalue ja keskipiste on Keski-Suomessa, Joutsassa. Muut kesän 2009      näyttelyt ovat Joutsan ympärillä; Jyväskylässä, Konnevedellä, Heinolassa ja Sysmässä.

  • 05.06 – 16.08. Haihatus 2009, Joutsa

  • 30.06. - 31.07. Wanha Woimala, Jyväskylä

  • Jyväskylän kirkkopuisto (yhteistyössä Jyväskylän taidemuseon kanssa)

  • Ilmanpieli -näyttely, Galleria Käpy, Konnevesi

  • 13.06. - 30.08. Morganismi, Sysmä

  • Ratapiha ja Viskuritorni, Heinola


    Syksyllä 2009
    Keskisuomalaisen juhlakesän jälkeen ponkaistaan kaukaisempi kiertu käyntiin Iisalmesta ja Lapinlahdelta.
  • 28.08 – 15.11. Runnin ja Paaslahden kylillä ympäristötaiteen näyttely, Iisalmi

  • 28.08. - 30.09. Reittulan riihi, Paaslahti, Iisalmi

  • 01.09. - 30.09. Taidehalli Art Anna, Iisalmi

  • 03.10. - 14.11. Lapinlahden taidemuseo, Lapinlahti

 

 

talvella 2009 – 2010
Talvikausi vietetään kevääseen asti Tampereella ja kuukauden verran talvea ollaan Varkaudessakin.


  • 15.12. - 09.05. Työväenmuseo Werstas, Tampere

  • 01.01. - 31.01. Pääkirjaston näyttelytila, Varkaus

 

 

    keväällä ja kesällä 2010
   Kiertue päättyy hajaantumiseen Pieksämäelle, Lappeenrantaan ja Keravan vankilaan


  • 05.05. - 06.06. Kulttuurikeskus Poleeni, Pieksämäki

  • 08.05. - 08.08. Etelä-Karjalan taidemuseon Vihreä makasiini, Lappeenranta

  • 14.05. - 15.06. Keravan vankilan puutarha, Kerava

 

Lisää tietoa

Kulttuurin kiertotie julkaistaan 23.09.2008 Haihatuksen kotisivuilla

www.haihatus.net. Hankesivusto täydentyy kaiken aikaa tarkemman tiedon lisääntyessä ja matkan varrella.
Merja Metsänen ja Raimo Auvinen antavat myös mielellään hankkeesta tietoa tarpeen mukaan.